Huomasin, että avattuja valkoviinietikkapulloja pyörii taas joka
nurkassa, työhuoneella oli kaksi, jääkaapissa kolme. Kun kiireessä
sääntää ikonimaalauskurssille, etikka ja kananmunat unohtuvat kotiin, ja pitää
kipaista lähimmässä kaupassa ostamassa uudet. Onneksi mies ja
jälkikasvu leipovat ja huolehtivat ylijäämämunista, mutta etikka jää auttamatta
pyörimään kaapin perälle.
Mökillä olemme viljelleet
kesäkurpitsaa. Joka kevät istutan 3-4 säälittävän näköistä tainta, ja oletn varma etteivät jaksa elää viikkoakaan. Jossakin vaiheessa satokautta olemme hukkua kesäkurpitsaan. Niitä kannetaan naapuriin ja päiväkodin keittäjälle, mutta silti niitä on liika.
Viime kesänä kokeilin sienikirjan ohjetta, jossa säilöttiin kanttarelleja
sitruunamehu-valkoviinietikkaan. Olivat sen verran hyviä, että kun
kanttarellit loppuivat, jatkoin säilömistä kesäkurpitsalla. Ja kun
sitruunamehu sattui loppumaan, jatkoin limettimehulla. Myöhemmin lisäsin ohjeeseen chiliä ja sitten kanelia kreetalaisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Ja hups, olin
kehitellyt oman ruokaohjeen, jonka nyt jaan kaikkien pikku
etikkahamsterien iloksi.
Ikonimaalarin limettikurpitsat
1 litra ohuita kesäkurpitsaviipaleita
1 dl limettimehua
1/2 dl valkoviinietikkaa tai vaaleaa balsamicoa
2 dl vettä
2/3 dl sokeria
1 tl sinapinsiemeniä
1-2 tl kanelia
1 punainen chili, renkaiksi viipaloituna ja siemenet poistettuna
2 tl suolaa
1-2 limettiä
2-3 valkosipulinkynttä
Kiehauta liemi, lado viipaleet purkkiin, laita limetin viipaleita purkkiin päällimmäiseksi - pitävät kesäkurpitsat pinnan alla. Kaada liemi päälle ja sulje kansi. Säilyy kuukauden viileässä - ellei tule syödyksi ennen siitä.
I have a bad habit of forgetting take the vinegar and eggs with me when I rush off to my icon class. Then I end up buying them in the nearest supermarket. Fortunately my husband and kids bake lot, and use up all the surplus eggs. Only the vinegar bottles accumulate in the fridge.
In the vegetable garden at our summer cottage we grow courgette - zucchini. Each spring I plant 3-4 tiny plants, they look so small and helpless. But every august we end up with, oh yes, too many courgettes! More than we can consume, much more. We give them to our neigbours and to the kindergarden, but we still have too many.
Last summer I was expermientng with a recipe for pickled chanterelles in withe vinegar and lemon. It was so delicious that when we run out of chanterelles, I made some more with sliced courgette. And when we run out of lemon, I made some more with lime. Voilà, I had invented a recipe! Later I added chili and cinnamon.
The Iconographer´s courgettes in lime juice
1 litre of sliced courgette (zucchini)
1 dl lime juice
1/2 dl withe vinegar
2 dl water
2/3 dl sugar
1 teaspoon mustard seed
1-2 teaspoon cinnamon
1 red chili fruit, sliced, seeds removed
2 teaspoon salt
1-2 limefruits sliced
2-3 cloves of garlic
Lay the courgettes in a clean glass jar. Put a few slices of lime on top - they will keep the courgettes under the surface.
Boil the picle, pour it over the slices and put the lid on. The pickle should keep in the fridge for about a month, but I am sure you will eat it all long before.
lauantai 12. lokakuuta 2013
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Välisoitto kangaspuilla - Interlude on a loom
Kesä sujahti mökillä hieman remppaillessa. Äiti piti kudonnassa luovaa taukoa kesken pitkän mattoloimen, joten pääsin irroittelemaan oikein kunnolla. Maton esikuva löytyy ruotsalaisesta mattokirjasta, jonka nimeä en tähän hätään muista. Koska kaikki kude on kierrätettyä, ihan tismalleen sopivia kuteita ei ollut, mallia piti hieman säveltää. Lehdet ja kukat saavat vielä varret - tietenkin varsipistoilla. Kutomiseen ja pujotteluun meni noin viikko. Vielä hieman viimeistelyä, loppusolmut ja sitten kelpaa viettää niin pääsiäistä kuin joulua.

I made a carpet for easter and christmas.
The model is from a swedish book.
The weft is recyckled textile.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Mystinen tuoli on valmis - The Mystery Chair is ready
Hei kaikki! Olen pitänyt bloggauslomaa, tämä kevät on ollut aikamoista hulinaa. Pääsiäisestä lähtien yhtä kissanristiäistä, vappua, päättäjäistä ja alkajaista. Sain sentään tuolin valmiiksi. Sen kohtalo on nyt päätyä myyntiin, sillä meillä ei ole tilaa sille. Otin sen alunperinkin harjoitustyöksi, olin ajatellut huutokaupata sen seurakunnan lastenkuoron matkan hyväksi, mutta porukka sai matkarahat kasaan jo ennen tuolin valmistumista. Nyt pitää siis hieman miettiä, mitä hyvää sillä voisi saada aikaan.
Etureunan kangas on heftattu.
Napin kiinnitystä.
Selkäpahvi.
Takaselän kangas.
Valmis!
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Virpokukka I - Flower for Palm sunday I
Terälehdet:
Leikkaa siksaksaksilla/tavallisilla läpimitaltaan 10-15cm pyörylöitä. Niiden ei tarvitse olla täydellisen pyöreitä, kuusikulmiokin on hyvä - tai neliö jossa on pyöristetyt kulmat.
Lehdet:
Leikkaa vihreästä kreppipaperista lehden muotoisia paloja, noin 7 cm.
Heteet:
Leikkaa keltaisesta kreppipaperista 1 cm levyistä nauhaa. Katkaise nauha 10-12 cm pätkiksi. Levitä nauhaa keskeltä ja kierrä päät kapeiksi. Taita liuska keskeltä kahtia. Kierrä päät sukkapuikon ympäri.
Leikkaa 15 cm pätkä rautalankaa.
Videolla näet ensin miten kätevimmin saa leikattua kaksi lehteä jotka pysyvät kiinni toisissaan. Sitten muotoilen heteet ja kokoan kukan rautalangan avulla. Lopussa en solmi rautalankoja, vaan kiristän kukan pohjanysän ympäri kiedotut langat ja lukitsen ne kiertämällä. Älä leikkaa rautalankaa poikki, tarvitset sitä kun kiinnität kukat pajuun. Jos teet langalla, täytyy tietysti solmia. Jonain vuonna ipanat katkaisivat intona kaikki rautalangat, ja mamma räpelsi kukkia oksiin kuumaliimalla.
Nysä ja kiristetty rautalanka - Stem and twisted wire.
Tämä kukka on oikeastaan kiinanruusun näköinen. Jos teet sen vaaleista väreistä, se muistutaa orkideaa tai syklaamia. Tarkka katsoja huomaa, että unohdan kiertää heteet kikkuralle sukkapuikon ympäri. Hyvää palmusunnuntaita ja Pääsiäisen odotusta!
How to make a virboi-flower for your Palm sunday willows. This is what you need:
Silk paper in several colors - I like shocking combinations, if you use pastels, it will look like a orchid, if red it will look like a hibiscus. Orange or yellow crepe paper for the stamen, green crepe paper for the leaves, thin wire and a wire cutter. Scissors and zig-zag -scissors.
Petals: Cut round pieces of silk paper 2-3 inches in diamerer.
Leaves: Cut 2 inch leaves of green crepe paper
Stamen: Cut narrow ribbon of yellow crepe paper. Cut into 3 inch bits. Strech the middle part wider and roll the ends. Fold in middle.
Cut 4 inches of wire.
On the video I first show you how to easily cut two attached leaves, then I shape the stamen, assamble the flower, and secure the whole thing with wire. In the end I do not knot the wire, but tighten it around the stem and secure the wire by twisting it. Do not cut the wire - you will need it for fixing the flower onto the willow. Have a nice Palm sunday!
Tilaa:
Kommentit (Atom)




