Kokeileva hupikirjonta jatkuu

No niin, vihdoinkin tiedän miten sitä Bayeux´n seinävaatetta on kirjottu. Pitihän se arvata että ahkerat historian elävöittäjät ovat sen tekniikan selvittäneet, kokeilleet ja hyväksi havainneet. Racairen upea kirjontablogi kertoo että kyseessä on pisto nimeltä refilsaum, ja neuvoo miten sitä tehdään. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuo tekniikka ei sovi tähän enkelityöhön, koska se kaipaa villalankaa näyttääkseen aidolta. Toivottavasti saan tilaisuuden kokeilla sitä toiste. Sen sijaan jonkunlainen kultakirjonnan tapainen sidepisto on nyt se juttu.

Jotenkin tähän tapaan sen pitäisi toimia: kankaan lankojen suuntaisesti pistellään pohjavärillä pitkiä laakapistoja ja toisella langalla käydään sitomassa pohjalangat, niin että muodostuu kuvio. Perusperiaate on selvä, siis neula, anteeksi neulat käteen ja suhaamaan. Leevi and the Leevings neuvoo loput: Läpi kiven perse edellä puuhun...

Ei muuten osoittautunut ihan helpoksi, ei. Onneksi kirjonnan lähtökohtana ollut ikoni on yksinkertainen kansantaiteen tuote, ja samaa henkeä halusin myös kirjontaan. Minua ei siten haittaa ollenkaan, että enkelin paidan ruudutus kiemurtelee kurittomasti. Onneksi kirjonta jos mikään toteuttaa periaatetta "työ tekijäänsä neuvoo". Huomasin mm. että paita oli kirjottava ennen siipiä, koska tekniikka vaati kankaan pingottamista kirjontakehykseen. Isoon neliskulmaiseen kiilakehykseeni on pingotettu toinen työ, oli pakko käyttää pyöreää kehystä, joka olisi saattanut kuluttaa siipiä rumasti. Tarkemmin ajateltuna, on varmaankin hyvä periaate aloittaa tämän tyyppinen kirjontatyö aina keskeltä. Olisi myös huomattavasti helpompaa, jos olisi kaksi samankokoista neulaa...

Opettelin heti myös fuskaamaan. Alan kirjalisuus neuvoo heti sitomaan kunkin laakapiston erikseen. Minusta oli kuitenkin helpompaa saada vinoruudutus ruotuun tekemällä ensin pari laakapistoa, ja sitten sitoa ne kaikki kuljetellen sinistä lankaa.

Tämän postauksen kuvat on tehty ilman kameraa. Työnsin vain kuvat skanneriin ja a´vot tulee teräviä kuvia! Lähikuvatkin onnistuu helposti.

Experimental emboidery just for fun. I found a blog on how the Bayeux tapestry was made. Racaire has very inspiring blog about medieval embroidery. However, I came to the conclusion, that the refilsaum was not right for this project, as it seemed to me it needs to be made with woollen yarnn to look good. I hope to come back to it later. For this work I ended up with some kind of couched stich, and invented the rest myself. Fortunately the original icon I´m working from is a simple thing and I want to keep the same feeling in the embroidery. It does not bother me that the pattern is far from perfect.

The pictures for this post are made without a camera. I just put the work in the scanner, and got very sharp pictures. It gives quite good closeups, too.

Kirjontaa välipalaksi

En kuulu niihin jotka jaksavat hössöttää enkeleistä. Se on ollut suorastaan muotia jokunen aika sitten. Mutta yleensähän sitä joutuu syömään ehdottomat asenteensa, niin minunkin nyt kävi.

Viime keväänä näin tämän kuvan pienessä ortodoksisten kustantamoiden kirjaesitteessä. Pimahdin välittömästi - koptilaisen enkelin vieno hymy ja kaksi oikeaa jalkaa syöpyivät verkkokalvoilleni. Se oli riittävän kömpelö ja kenokaulainen puhutellakseen minua. Kopioin sen parhaani mukaan muistivihkoon - alkuperäinen oli niin pieni että en edes huomannut enkelin jaloissa kiemurtelevaa lohikäärmettä. Ahkera googletus antoi hiukan lisätietoja: ikoni on koptilainen, kyseessä jompi kumpi arkkienkeli ja ajoitus 1600-luvulta, alkuperäinen sijaitsee jossakin Ateenalaisessa museossa... Yritin myös tavoittaa esitteessä ollutta Ikonimaalari-lehden numeroa, mutta väliin tuli muuta ja homma jäi. Tiesin että minä ja enkeli kohtaamme vielä.

 

Kaksi viikkoa sitten huomasin että Tapiontorin Singer-puoti on lopettamassa, ja kirjontalangat 20% alennuksessa. Päässä tuntui taas se luova napsahdus... Iski kai jonkinlainen Bayeux-virus - tai sen itäinen laijitoveri. Hamstrasin läjän lankoja, muistellen enkeliä ja sen värejä. Kun tulin kotiin siirsin enkelipiirroksen valkaisemattomalle pellavapalalle ja aloin pistelä ääriviivoja varsipistoilla. En malttanut edes yliluotella risareunoja, vaan paahdoin menemään minkä neulalla kerkesin. Kirjontakehykseni on varattu, siinä nököttää keskeneräinen ristikkorevinnäinen, jonka aloitin yli 7 vuotta sitten, kun odotin Ailea. Suhasin siis vapaalla kädellä ja into piukalla. Ihanaa vaihtelua neulomiseen!

Kädet piti muotoilla uusiksi, alkuperäisestä en saanut selvää.

Vasta kun pääsin hameen puoliväliin rauhoitun sen verran että ehdin yliluotella reunat, olivatkin jo hieman rispautuneet. Ikonimaalaukseen verrattuna tämä on ihanaa epäeksaktia hassuttelua, neulomiseen verrattuna rentouttavaa tarkkuustyötä, joka saa ympäröivän maailman katoamaan! Kirjonta jos mikä on oman mikrokosmoksen luomista.

I must have got a Bayeux-bug! Last spring I found a tiny picture of this 1700th century coptic angel and could not get it out of my mind. A few weeks ago a local shop had 20% off on embroidery yarns, and I knew what had to be done... This is a funny and inexact thing to do compared to iconpainting. And compared to knitting a very accurate job, that makes me forget everything around me. Embroidery is creating one´s own microcosm.

Äiti värjäsi lankaa

Pitäänee blogata tämäkin villapaita, ennenkuin sille sattuu jotakin. Työ on valmistunut jo useita vuosia sitten, mutta nyt se on Pekolle sopiva. Aile ei suostunut käyttämään sitä, olen onnellinen siitä että pikkuveli suostuu. Langat ovat äitini kasvivärjäämiä, niitä oli kertynyt kassillinen, ja jotakin piti tehdä. 

Kirjoraitojen mallit ovat Kansallismuseon julkaisemasta suomalais-ugrilaisia neuleita käsittelevästä vihkosesta. Ellen väärin muista, hiha on karjalainen, kaarroke setukainen ja helman kirjo hantien tai mansien käsialaa. Hihoissa, kaula-aukossa ja helmassa on kierreraitaa.

Langankireyksissä oli hillitön tekeminen. Purin ja neuloin ja kokeilin ja vaihdoin puikkoja ja tein kaikki temput ennen kuin sain kierreraidan kapeammaksi kuin kirjoraidan ja muun sileän neuleen yhtä leveäksi kuin kirjoraidan. Tein paitaa vaikka missä hiekkalaatikon reunalla, Ailea vahtiessani. Olkasauma valmistui bussissa matkalla Valamoon.

A pullower made of yarn my mother dyed with natural plant dyes. Size maybe 4 years old. The patterns are from a old booklet by the National museum on Finnland. The sleeves pat is karelian, the one on the shoulder seto and the one at the waist is most likely hanti or mansi - all fenno-ugric people.
I finnished it long ago, but my daughter newer wanted it. Now her brother agreed to use it, wich makes me very happy.

Naisten työ

Tässä loppukesän lukemistoni. Kirja kattaa kehräämisen ja kutomisen varhaisen historian 20 000 vuoden ajalta, keskittyen yhteiskunnallisiin näkökulmiin. Kirjailijalta on myös saatavilla teos Prehistoric textiles. Aprikoin pitkään kumman hankkisin, lopulta päädyin tähän edullisempaan ja kansantajuisempaan.


No, sitä saa mitä tilaa. Olisi kai kannattanut hankkia se hard core -versio, sillä tämä oli minun makuuni hieman liian löysää jutustelua ja loputonta huolehtimista siitä että lukija nyt ihan varmasti on kärryillä, tietää mikä on loimi tai ymärtää mihin värttinänkehrää tarvitaan.

Se urputuksista. Kirja on tekstiilien ystävälle mielenkiintoinen ja sisälsi suurten linjojen ohessa paljon herkullista pikkutietoa. Oli sykähdyttävää lukea maailman ensimmäisestä "käsityöstä" Lascaux´n luolasta löytyneestä nyörinpätkästä. Tai miltä kuullostaa tieto siitä, että pronssikaudella lampaista lähti villa kuten koiran talvikarva, eikä niitä keritty vaan kammattiin. Keritisemistä tarvittiin kun lampaat kehittyivät sellaisiksi että karva ei enää lähtenyt - tämä sopivasti rautakauden alussa, kun oli mahdollista valmistaa keritsimiä. Pronssiin kun ei saa tarvittavaa joustoa.

Kirjan englanti ei ole kovin vaikeaa. Tai ainakaan ei tunnu siltä, sen jälkeen kun koko alkukesän lueskelin Jane Austenia, eglanniksi. Perus-käsityösanastolla pärjää. Summa summarum, ihan luettava ja suositeltava opus.

Kirjan tärkein anti oli kun oivalsin, asiaa hieman magusteltuani, mikä minua näissä perinteisissä tekniikoissa kiehtoo. Lautanauhat, neulakintaat, kehruu... mitä vanhempi tekniikka sen hauskempaa, minusta. En juurikaan harrasta historian elävöittämistä - ellei satunnaista Seurasaaren joulunäytelmää lasketa. En tarvitse mahdollisimman hankalasti tehtyjä lapasia, tai juuri tietynlaista vyötä. Pidän keski-ajasta, mutta sen diggailemiseen en kaipaa siihen tietynlaista asua.

Kun teen käsitöitä olen osana valtavaa naisten jatkumoa. Kuin yhteenkietoutuvia kuituja jotka jatkuvat vuosituhansia taaksepäin. 20 000 vuotta, käsityön täytyy olla jo kirjautunut perimään!