M-tuoli - The mystery armchair

Haluaako joku tuolin? ...eikä mikään mahti maailmassa olisi saanut suutani pysymään kiinni. Olihan se aikamoinen rohjo, se 1950-luvun nojatuoli jota tuntematon rouva tarjosi verhoilukurssilaisille. Riitta-ope vakuutteli, että kyllä siitä vielä tuolin saa. Purin täytteet ja jousiston pois ja vein rungon nikkariverstaalle, sillä takajaloille piti selvästi tehdä jotakin. Tämä tapahtui syyskuussa, tässä postauksessa on kuvia koko syksyn ajalta. Kevään aikana tarina saa jatkoa.

Pohjakankaana oli säkki, jossa oli ollut vapaus-jauhoja, mitä sitten lienevätkin.

Tämä on verhoilukielellä kakku.

Kotitarvenikkari oli vähän tuunannut.

Onko tuo se Airin lahjoittama tuoli? kysyi rokokoosohvaa korjaava herra verstaalla. Juu, lahjaksi on saatu, mutta sen lahjoittajaa en tarkemmin tunne, vastasin. Kävi ilmi, että kysyjä oli Airin mies ja tuoli oli ollut heillä kotona. Alunperin tuoli oli tullut heidän tyttäreltään, joka oli saanut sen asuessaan Puu-Vallilassa. Siinä on ollut ainakin kolme verhoilua ennen tätä tekeillä olevaa. Selvisi myös, että tuolilla oli ikävä taipumus keikahtaa taaksepäin.

Tuhon väliteet.

Tässä kohtaa välskäri päätti suorittaa amputaation...

Ensimmäinen pelastussuunnitelma oli, että teen uudet takajalat, ja niistä tehdään 1-1,5 cm korkeammat kuin vanhat. Olemassa olevia jalkoja ei voinut säästää tai pelastaa. Tutkittuani tuolia tarkemmin, tulin siihen tulokseen, että takajalkojakin oli vaihdettu, tai ainakin - jostakin käsittämättömästä syystä - siirretty eteenpäin. Tuoliressu oli joutunut epätasapainoon, ja tullut kiikkeräksi. Onneksi tuolia "konservoinut" nikkarinero oli naulannut tukipalat sen verran huonosti, että tuolin jalkojen siirtäminen sentin taaksepäin onnistui helposti. Tämä vekkuli kotitarvekonservaattori oli myös "vahvistanut" rakenteita lyömällä sinne tänne yhteensä 32 järeää naulaa. Eli nyrkkisääntönä: älä lyö naulaa mihinkään, minkä puuseppä on valmistanut!

Ryhdyin mittaamaan, piirämään, sahaamaan ja äheltämään kokoon uusia takajalkoja. Tähän väliin osui lapsilla ainakin yksi vatsatauti ja kaksi flunssaa, mutta lopulta minulla oli kaksi palikkaa, joka siinä määrin muistuttivat nojatuolinjalkoja, että ne saattoi yrittää kiinnittää runkoon. Sitten piti "vain" saattaa runko siihen kuntoon, että siihen saattoi liimata jalat. Puuaines oli täynään naulanreikiä, sellaisia nauloja, jotka oli paras jättää paikoilleen, halkeamia, liimaklönttejä ja lohkeamia. Tunteja siinä vierähti nysvätessäni pieniä korjauspalikoita ja kiiloja. Nikkariverstaalla hääräävät sedät hymyilivät kohteliaasti ja ehdottivat avuksi mitä milloinkin, mm. Plastic Padding´iä. Välillä alkoi oma usko tuolin "ylösnousemukseen" olla kovilla, mutta periksi en enää kehdannut antaa. Lopulta  saatoin jättää liimalla lääkityn potilaan lukemattomien ruuvipuristimien hellään syleilyyn.

Kun vihdoin oli aika kiinnittää jalat tuoliin, Jaana, Nikkariverstaan ohjaaja, tiedusteli haluanko että jalat kapenevat alaspäin. Oli se oikeastaan suunnitelmissa, ellei se ole kovin vaikeaa, vastasin. Eihän toki, ensin vannesahan kautta nauhahiomakoneelle - ja olisi kyllä kiva jos niissä olis hieman pyöristystä... Vanha inhokkityökaluni, jyrsin, pelitti kuin ihmisen mieli ja yhtäkkiä minulla oli todella kauniit ja aidon näköiset 50-luvun nojatuolinjalat!

Vampyyrintappomeininki.

Kun takajalat olivat kunnolla kiinni, huomasin että etujalatkin olivat hieman löysät. Pakkohan ne oli irroittaa. Tapitettu tuolinjalka irtoaa helpoiten niin, että jalan eri puolille naputellaan puukiiloja, joita vuoron perään kilkutetaan syvemmälle. Tämä siksi että jalka irtoaisi suoraan, tappia katkomatta. Ei mikään ihme, että jalat olivat löysästi kiinni - tappia oli alle 2cm. Oli muutenkin hyvä että irroitin jalat, kovakiiltoisen vanhan selluloosalakan jyystäminen pois oli paljon helpompaa, kun saattoi kiinnitää kunkin kappaleen vuorollaan ruuvipenkkiin.

Toinen jalka on jo melkein puhdas. Kuvan yläkulmassa sikli.

 Jalkojen uudelleen kiinnittäminen ja tapin nysien vahvistaminen
oli tietysti uusi seikkailu,

jossa kerrankin sai käyttää kunnon poranterää...

Tapin lyhennys, tämä on japanilainen saha, oikein kätevä ja täsmällinen väline.

Hieman hiekkapaperointia ja tummaa petsiä pintaan, sellaisella innolla, että sormetkin tuli petsattua. Todella upeat tuolinjalat, niin etu- kuin takajalat, vaikka itse sanonkin. Takajalatkin olivat vain noin 8cm liian pitkät... No totta puhuakseni, se ei tullut yllätyksenä, vaan suunnitelma oli alunperinkin että ne tasataan vasta lopuksi. Mutta eikös tuolin jalkojen sahaaminen sopiviksi kuulu niihin töihin, joita perinteisesti teetetään Aku Ankalla? Homma päättyy siihen että tuolilla on erittäin lyhyet jalat, jos sitäkään. Ymmärrätte varmaan, että minua hieman hirvitti.

Tähän työhön on kuitenkin olemassa keino, joka auttaa poistamaan kustakin jalasta yhtä paljon. Otetaan levy jonka paksuus on vakio, esim 10mm vaneri. Sahataan siihen V-kirjaimen muotoinen aukko. Laitetaan levy tuolin alle niin, että lyhennettävä tuolin jalka seisoo kirjaimen kärjessä, siis pelkän lattian päällä. Otetaan saha ja sahataan levyn suuntaisesti, terä apulevyä vasten. Nyt otetaan pieni pala samaa apulevyä, ja laitetaan äsken lyhennetyn jalan alle. Toimitaan samoin seuraavien jalkojen kanssa, kunnes tuoli on sopivan korkuinen. Lopuksi varmistetaan että tuoli ei keiku. Jos keikkuu, otetaan japanilaissaha, ja sahataan ilman apulevyjä pitkin lattian pintaa, niin että jalasta lähtee alle milli kerrallaan.

 Satulavyötä.

Oli marraskuun loppu, kun kannoin tuolin verhoiluluokkaan. Käsinojat ovat vielä viimeisiä hiontoja, petsiä ja lakkaa vailla. Tuoli on saanut satulavyöt rautalankojen päälle, sekä osan jousista. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna. Lopun tätä vuotta keskityn rättikässyyn, olen hieman kyllästynyt ihon alle painuneisiin tikkuihin ja petsattuihin sormiin.

 

Kolme etummaista jousta puuttuu vielä.

Dear readers, I am so sorry I don´t have the vocabulary for carpenting and upholstery! I hope you can still enjoy the pictures. This was quite an adventure... I shall write more posts about this chair sometimes during spring.

Myyjäissesonki - The season of rummage sales

Hiukkasen taisi karata lapasesta tämä kukkarotehtailu, mutta toisaalta - saan kaikki pikkutilkut nurkista hyödynnettyä ja lastenkuoron Kreetan matkakassa karttuu. Tervetuloa myyjäisiin, ken Tapiolassa päin liikku!

I know, I might be overdoing this pursemaking a bit, but on the other hand -  I get rid of all those small pieces of fabric, and the childrens choir gets more money for their trip to Crete. Welcome to the rummage sale, if you are aruond!

Silmänruokaa - Eye candy

Enpä kerrokaan, mitä tästä tulee. Arvata saa. Ei liity jouluun.

 

I won´t tell what this will be. You can guess, if you like. 

It has nothing to do with Christmas.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4254039/?claim=v7r322wx4w8">Follow my blog with Bloglovin</a>

K-tuoli - The light armchair

Kansatuoli, kevyt nojatuoli, Alfred Kanervan tuoli? Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä kukaan taida tietää mikä niistä on alkuperäinen. Varmaa on ainakin että tämä tuolimalli kuului kansanhuoltoministeriön huonekalumalleihin. 1940-luvulla, kun kaikesta oli pulaa, huonekalutehtailla oli tarkat ohjeet, mitä ja millaista mööpeliä sai valmistaa. Tämä tuolityyppi oli yksi sallituista. Kun nettiä selaa hakusanalla k-tuoli, huomaa sen olleen todella suosittu, sillä niitä on yhä jäljellä paljon. Se on myös ilmeisen rakastettu tuoli, sillä pikaisella selauksella löysin 5-6 blogipostausta k-tuolin kunnostukseta.

Menin työväenopiston verhoilukurssille, jotta isoäidin äidin nojatuoli pääsisi taas entiseen loistoonsa. Se uskollisesti oli kulkenut kanssani muutosta muuttoon noin 20 vuoden ajan. Viimeiseen viiteen vuoteen siinä ei ole enää voinut istua, käsinojat ovat pysyneet paikallaan vain pikahihnoilla ja sen päälle on kasattu lajiteltavaa pyykkiä. Siinä se on nököttänyt makuuhuoneen nurkassa, alati vaihtuvan vaatekasan alla ja odottanut aikaansa.

Tuolin takaselän nupeja purkaessani mietin, mitä tuleville polville jää 2010-luvun kalusteista? Ikeat sun muut suomisoffat, haluavatko meidän lapsenlapset enää korjata niitä? Säästäisikö kukaan Maskun vuodesohvadivaania 20 vuotta kunnostakseen sen? Osaavatko minun jälkeeni tulevat enää nauttia hamstraamisesta?

 

 

Tuosta se lähtee! Here it begins, the return of the chair!

Kangas oli ollut paljon tummempaa. - The fabric had been much darker. 

Ei meriheinää, vaan sanomalehisuikaletta. Not straw, but sliced newspaper.

 

Kun olin purkanut tuolista kaiken, paitsi pohjalla olleen rautalankaristikon, alkoi jälleenrakennus. Sen ensimmäinen vaihe oli tikutus. Suuriin naulanreikiin työnnettiin liimaa ja kebabtikkuja, pienempiin hammastikkuja. Tikut kaitkasitiin sivuleikkurilla. Pohjan rautalankojen päälle niitattiin tiheä pellavakangas. Siihen sijoitettiin 9 jousta - 6 korkeampaa eteen ja 3 matalampaa istuimen takaosaan. Kukin jousi ommeltiin kiinni kankaaseen alimman renkaan etureunasta, takareunasta ja sivuilta.

Uudet jouset - New springs.

Kerrankin saa lyödä naulat vinoon!

For once all the nails should be askew

Tuolin reunoihin eli sarjoihin lyötiin rivi isohkoja nauloja asentolankoja varten. Asentolangat kulkevat reunasta reunaan ja kiinnittävät jouset toisiinsa oikeaan asentoon. Tällä muotoillaan istuin, niin että se on korkein keskeltä ja kartuu kauniisti eteen ja sivuille. Lankojen solmiminen oli rankkaa työtä, jonka jälkeen oli sormetpäät hellänä. Jousien päälle tuli uusi pellavakangas, johon ommeltiin ainelangat.

Ainelangat ommellaan löysälle jotta niiden alle saa tungetuksi paljon meriheinää. Meriheinä, itse asiassa palmukuitu, on tuolin varsinaista täytettä. Sitä sullotaan ainelankalenkkeihin valtavia määriä, pöyhitään välillä ja sullotaan lisää. Käsittelyn aikana meriheinä ikäänkuin huopuu kasaan ja saa jämäkämmän muodon. Meriheinän päälle kiinnitettiin toinen, harvempi säkkikangas, joka ommeltiin kiinni hirmusella kaksikärkisellä neulalla, läpi koko tuolin. Kaiken tämän kerkesin tehdä kahden työpäivän päivän aikana! Palaan k-tuoliin uudella postauksella heti kun työ on edennyt.

Merihenä kiinnitetään läpiveto-ompeleella. Fixing the straw.

 Selkään tuli kaksi satulavyötä, joita ei ollut alkuperäisessä virityksessä.

Folk chair, light armchair, The Alfred Kanerva -chair. This type of chair has many names in finnish. No-one knows what the k stands for. This model has been very popular 1920-50. In the 1940s many goods were strictly rationed and there was a shortage of for example metal and textiles. The furniture factories were not allowed to produce too luxurious products. This was one of the models aproved by the wellfare ministery. After 1944 a lot of new furniture was needed, when the evacuees from the lost Carelia were relocated in Finland. This might be some of the reasons of it´s popularity. The light armchairs are still popular, a quick search gave 5-6 blogposts about their restoration.

I am taking a eveningclass in upholstery, so I can restore my great grandmothers chair to it´s former glory... It has moved with me for the last 20 some years. For the last 7 years it has been in such a bad condition it was impossible to sit in it. The arms were held together with a belt. It was standing in a corner, patiently biding it´s time.

While I was pulling out the tacks from the back of the chair I touhgt about the furniture of the 2010´s. The stuff from ikea and other such places, will my grandchildren ever want to repair them? Will anyone save a sofa-bed from 2012 for 20 years in order to fix it? Will those who come after me be able to enjoy vintage? I will post more about my armchair as the work makes porgress.